Yhteistyö Unelmista toteutukseen blogin kanssa.

”Kuinka rakennetaan kestävä terassi? Entä millainen runko ja perustukset ? Näistä olemme ottaneet selvää ja tähtäämme siihen, että meillä olisi vuosienkin päästä vielä tukeva ja kestävä terassi käytössämme.” Näistä ajatuksista lähtivät uuden omakotitalon terassia suunnittelemaan Unelmista toteutukseen blogin rakentajat. Heidän blogissa seurataan uuden omakotitalon rakentamista alusta alkaen aina valmiiksi kodiksi asti. Blogista löydät useamman postauksen myös terassin rakentamisesta.

Unelmista toteutukseen blogin Ensimmäinen postaus terassin rakentamisesta käsittelee materiaalin valintaa. He valitsivat terassimateriaaliksi  Patiokaupan mustan komposiittilaudan. Heitä miellytti erityisesti komposiittilaudan ilme ja materiaalin helppohoitoisuus. Lisäksi yksi merkittävä tekijä oli koirat ja koirien kynsistä tulevat naarmut terassin pintaan. Komposiittivalinnalla he toivovat saavan kestävämmän pinnan koirien kynsien aiheuttamille naarmuille.

Toinen postaus käsittelee rungon rakentamista. Tässä postauksessa päästään seuraamaan, kuinka terassin runko rakentuu kuvin ja sanoin. Terassirakentamisen tavoitteena on aina syytä olla kestävä ja notkumaton terassi. Täällä runko rakentuu painekyllästetystä lankusta ja koolausväli on 300 mm, näin saadaan jalan alla notkumaton terassi.

Kolmannesta postauksesta löydät tietoa komposiittilaudan kiinnittämisestä runkolankkuihin ja kuvia valmiista lopputuloksesta. Tässä terassissa käytettiin Patiokaupan metallikinnikettä, mitä suosittelemme komposiittilautojen kiinnittämiseen. Tällä kiinnikkeellä saadaan paras lopputulos. Metallikiinnikkeillä tehtäessä komposiittilautojen väliin jää vain 3-4 mm rako. Terassista tulee tyylikäs, kun rako lautojen välissä ei kasva liian suureksi. Metallikiinnikkeellä tehtäessä ruuvin kannat eivät jää näkyville, näin lopputulos näyttää huolitellulta ja siistiltä. Tämän kodin rakentajat saivat aikaan laadukkaan ja onnistuneen terassin. Käy ihmeessä lukemassa lisää terassiprojektista täältä.

Saamamme palaute Unelmista toteutukseen blogin terassiprojektista.

”Olemme erittäin tyytyväisiä toimittamaanne materiaaliin ja tarvikkeisiin. Tähän mennessä ei ole tullut mitään negatiivista sanottavaa materiaalin osalta. Ruuvit ja kiinnikkeet riittivät hyvin ja asennus oli helppo hyvien ohjeiden ansiosta. Lauta vaikuttaa laadukkaalta ja väri on juuri sitä, mitä toivoimmekin. Ainoa miinus tulee toimituksen viivästymisestä. Odotamme ensi kesää, että pääsemme nauttimaan kesästä omalla terassilla.”

Kiitämme tästä yhteistyöstä Unelmista toteutukseen blogia. On erittäin mukava seurata asiakkaiden projekteja tuotteesta valmiiksi terassiksi ja saada rehellistä palautetta tuotteesta/palvelusta. Erityisesti musta ja harmaa komposiitti ovat olleet muutaman kesän ajan todella suosittuja tuotteita. Suuren kysynnän vuoksi on tullut valitettavasti ajoittain pitkiä toimitusaikoja. Teemme parhaamme, että voimme vastata asiakkaiden kysyntään paremmin. Suositun tuotteesta tekee, sen erittäin hyvä hinta-laatusuhde.